Hokutoryu ju-jutsu

Alkavat peruskurssit löydät täältä: Peruskurssit 

 

   

 

Hokutoryun, ”Pohjoisen tähden” -tyylisuunnan on kehittänyt Soke Auvo Niiniketo, joka on merkittävä vaikuttaja Suomen turvallisuusalojen koulutuksissa ja kansainvälisesti arvostettu kamppailukouluttaja. Tyylisuunnan japaninkielisellä nimellä halutaan osoittaa kunnioitusta Ju-jutsun synnyinmaata Japania kohtaan. Hokutoryu Ju-jutsu on hyväksytty kaikissa isoissa kansainvälisissä järjestöissä omaksi tyylisuunnakseen; tyylisuunnalla on oma vyöjärjestelmä, joka hyväksytään kaikkialla. Lisäksi lajin harrastajat kantavat oman tyylisuuntansa tunnusta, punaista kärjellään seisovaa kolmioita. Helsingissä Ju-jutsun harjoittelu aloitettiin 1977. Espoossa toiminta alkoi 2012 Sensei Timo Mynttisen toimesta. Suomessa harrastettavien kamppailutaitojen joukossa Hokutoryu Ju-jutsu on vakiinnuttanut asemansa ja kuuluu suosituimpien lajien joukkoon. Hokutoryu Ju-jutsu onkin levinnyt voimakkaasti; Suomessa Hokutoryu Ju-jutsua harrastetaan noin 50 eri seurassa. Hokutoryu on levinnyt voimakkaasti myös mm. Venäjälle ja Baltian maihin sekä Iraniin, Ecuadoriin ja Yhdysvaltoihin. Hokutoryu on kehitetty perinteisestä japanilaisesta Ju-jutsusta länsimaiseen ajatteluun sopivaksi, kuitenkin säilyttäen Ju-jutsun keskeiset periaatteet. Perustekniikoita ovat lyönnit ja potkut, heitot, lukot ja kuristukset sekä erilaiset vapautumis- ja kuljetustekniikat. Näiden lisäksi tärkeänä osana harjoitteluun kuuluvat ylemmissä vyöasteissa täyskontaktiottelut ja sovelletut kamppailuharjoitteet, niin aseetonta kuin aseellista vastustajaa vastaan. Itsepuolustustaidon lisäksi Hokutoryu Ju-jutsusta saa hyvän, monipuolisen ja haastavan kuntoiluharrastuksen. Itsepuolustus- ja kuntolajina Hokutoryu on kasvattanut suosiotaan naisten ja junioreiden keskuudessa ja heidän osuus harrastajista onkin nousussa. Peruskurssi antaa tekniset ja fyysiset valmiudet lajin harrastamiseen. Harjoituksissa tehdään tekniikkaharjoitusten lisäksi lihaskunto-, koordinaatio- ja kehonhallintaharjoitteita. Harjoittelu tapahtuu pääasiallisesti pareittain. Valtakunnallisia Hokutoryu -leirejä järjestetään vuosittain neljä. Leirit ovat tarkoitettu kaikille vyöarvoille valkoisesta mustaan. Leireillä on mahdollisuus harjoitella koti- ja ulkomaisten huippukouluttajien opastuksella, sekä tavata myös muita lajin harrastajia. Leireillä pidetään vyökokeita, järjestetään kilpailuita ja illanviettoja. Eri seurat järjestävät saleillaan aikuisille ja junioreille useita vierailevien valmentajien viikonloppuleirejä, joiden lisäksi järjestetään ensiapu- ja turvakursseja. Ulkomaisille leireille osallistuminen on myös mahdollista.

 

Kilpailusäännöt      Vyötekniikat

 

Perhe Ju-jutsu

Tammikuussa 2017 Espoossa alkoi Hokutoryu “Perhe Ju-jutsu”. Treenit ovat sunnuntai-iltapäivisin ja sinne ovat tervetulleita pojat, tytöt, naiset ja miehet ikään katsomatta. Treenit soveltuvat vasta-alkajasta mustaan vyöhön. Idea on viettää liikunnallinen iltapäivä hyvän lajin parissa koko perheen voimin. Toki tervetulleita ovat juniorit ja aikuiset myös itsenäisesti. Ryhmän vastuuohjaajana toimii Sensei Timo Mynttinen 4. Dan.

Juniori Ju-jutsu

Juniori ju-jutsu on sovellettu 7-14-vuotiaille Hokutoryu ju-jutsusta. Siitä on poistettu kaikki tämän ikäisille soveltumattomat tekniikat, kuten kuristus- ja asetekniikat sekä niska-, jalka- ja selkälukot. Tavoitteena on, että lapsi ja nuori saa perusvalmiudet myöhempää ju-jutsuharjoittelua varten, ja omaksuu myönteisen ja liikunnallisen elämäntavan ju-jutsun parissa. Harjoittelu aloitetaan peruskurssilla, jossa opitaan lajin perustaidot ja kehitetään fyysistä kuntoa. Harjoittelu on realistista, mutta leikinomaista. Tavoitteena on kehittää koordinaatiota, lihaskuntoa, kehonhallintaa, -tietoisuutta ja keskittymiskykyä. Harjoittelu tapahtuu pareittain ja ryhmissä, joten harjoitusta saa myös sosiaalinen kehittyminen. Junioreilla on oma vyöjärjestelmänsä ja vyökokeiden välissä on vielä erillisiä natsakokeita, joiden tarkoitus on seurata harjoituksissa etenemistä ja samalla pitää mielenkiintoa yllä. Tämän takia vyöasteissa eteneminen on nopeampaa kuin aikuisilla harrastajilla. Nuoren siirtyminen aikanaan aikuisten ryhmään katsotaan kunkin saavuttaman osaamisen ja taipumusten perusteella. Peruskurssin voi aloittaa sisäliikuntaan sopivalla vaatetuksella. Harjoittelu tapahtuu paljain jaloin. Kurssin aikana harjoittelijoille tulee hankkia harjoituspuku (ju-jutsugi). Jokaisen harjoittelijan tulee pestä jalkansa ennen harjoitustilaan (dojolle) siirtymistä, ja pukuhuoneesta siirtymiseen on hyvä hankkia sisäsandaalit tai vastaavat. Varusteiden tulee olla puhtaita ja asiallisia, pitkät hiukset tulee sitoa, kynnet leikata sekä korut, kellot ym. poistettava. Juomapullo on myös hyvä olla mukana. Ju-jutsun perinteiden mukaan peruskurssilla opetetaan lajille ominainen etiketti, ja sitä ylläpidetään ju-jutsuharrastuksen läpi. Etiketin perusajatus on lajin, opettajan (sensein, mustavyön tai sempain, vanhemman), dojon ja harjoituskumppanien kunnioittaminen. Siisteys kuluu oleellisena osana japanilaisen perinteen omaavaan Hokutoryu ju-jutsuun, joten dojolla ei saa juoda tai syödä, ja sinne tuodut henkilökohtaiset tavarat tulee pitää siistissä järjestyksessä. Ohjaajat vastaavat etikettiä koskeviin kysymyksiin. Puhumista tulee välttää, jotta keskittymiskyky säilyisi koko harjoitusajan läpi. Ohjaajat ovat vastuussa harjoituksesta ja junioreista, näin ollen, sieltä ei saa poistua ilman lupaa. Junioreille järjestetään vuosittain kansalliset SM-kilpailut ja Hokutoryu leirejä, joissa tavataan muita harrastajia, vietetään hauskaa aikaa ju-jutsun merkeissä.